sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Pikkuhiljaa jotain tapahtuu - 10.4.2010

Aika on tosi kortilla, joten edistystä tapahtuu tosi hitaasti. Enkä myöskään ole mikään käsityöihminen, kuten jo aiemmin sanoin, mutta opetellaan niin kauan kuin kiinnostaa, ja jos ei opi, niin pitänee sitten yrittää säästää rahaa, jotta voi ostaa kaiken valmiina.

Aloitin ylimmästä kerroksesta, ensin tapetoitiin. Vasta väliseinää laittaessa tajusin, etten ollut katsonut yhtään, että nuo tapettien kuviot menisi hyvin, mutta olkoon. Ei virhe onneksi luonnossa mitenkään silmiinpistävä ole, jännä miten kameran kautta nuo viat ja epätasaisuudet korostuu.


Sitten laitettiin tuohon väliseinä.


Väsäsin jonkinlaisen pönttöuunin, sininen sohva ja pöytä tehty tytön kanssa pikaisesti ihan leikittäväksi, eivät ole jäämässä tähän. Flyygeli on ostettu Huutonetistä, maton äitini osti Tampereen markkinoilta, kaksi taulua on kirpparilta, ja tuo oikean puolimmainen on minun räpeltämäni. Vaasi ja iso kukka ovat taas kirpparilta, pienemmät kukat taisivat olla markkinoilta. Puupöytä taulun alla on myös kirpparilta. Kylpyhuonekalusteet äitini osti muistaakseni jostain liikkeestä Tampereelta. Näyttäät ihan samoilta kuin DollsHouse Emporium luettelossa yksi lasten setti. Suihkukopin olen maalannut, ja muutkin pitää vielä maalata.



----------------------------------------------------------------------------------------

Time is money as they say, and I do not have much that ;-) - and like I said earlier - I am not that good with my hands - but I will try to learn things as long as my interest holds, and if I do not learn, then I'll have to try to save the money so that I can gradually buy things readymade.

I started with wallpapering the upper floor. Unfortunately I realised only later that I had not been checking the positioning of the patterns, but I don't think that it's very noticable luckily in real life. It's funny how camera brings out all minor mistakes.

I made that round fireplace, blue table and sofa are quickly made for my daugther - will not be staying here. Grand piano has been bought from Huutonet (wrong scale?), carpet was bought by my mother from Tampere minifair, 2 of the paintings are from flea market, one in the right has been made my me. Vase and big flower are from flea market, smaller one from Tampere minifair. Wooden table under the painting is also from flea market. My mother bought the bathroom furniture from some shop in Tampere. It looks like a set in DollHouse Emporium's catalog. I have already painted the shower but the others still need to be painted.